Muistiinpanoja Mummon Kammarissa

Mummon Kammari muuttaa. Monet asiat muuttuvat, mutta monet pysyvät. Tässä blogissa katsastetaan, mitä tapahtuu Otavalankadulla viimeisinä viikkoina ja uudessa kodissa Hämeenkadulla ensimmäisinä aikoina.
30.11.2018 15.23

Mummola muutti

Sirpa Katainen

Laulu raikui ja torvet soivat, kun muuttokulkue lähti tuulisena torstaiaamuna Otavalankadulta kohti Hämeenkatua. Raitiotietöiden takia ei voitu kulkea suorinta tietä, mutta iloiset kävelijät eivät siitä piitanneet. Vanha tuttu laulukin sai uudet sanat: mummolaan kun kävelemme, pilvenhattaraa ei näy. Perillä uudessa Mummon Kammarissa taivaltajia odottivat kuuma glögi ja piparkakut.

mammari3
Punainen marssijoukko erottautui hyvin harmaassa säässä ja kannustusta riitti.
 Ahkerat vapaaehtoistyöntekijät Kati Lindberg ja Kati Mattiniemi vilkuttelivat kadunvarsilla seuraaville ja ikkunoissa  katseleville. Mattiniemi työnsi vaaleanpunaista rollaattoria, jota somistivat nuket. Niitä oli myös Joulumuoriksi sonnustautuneen Lindbergin repussa.


Kumpikin on pitkäaikainen kammarilainen.


Kati Lindbergillä on menossa 24. vuosi  Hän on vuosien mittaan käynyt mm. tapaamassa ihmisiä Kaupin sairaalassa, Koukkuniemessä, Veljeskodissa ja Rauhaniemessä. Eri tilaisuuksissa hän on esiintynyt rooliasuissa ja ollut muotiryhmässä alusta asti.


Kati Mattiniemi on toiminut vapaaehtoisena 12 vuoden verran. Muotiryhmässä mannekeeraamisen lisäksi hän on kiertänyt Mukavat -teatteriryhmän kanssa esiintymässä vanhustentaloissa. Parhaimmillaan esityksiä oli parikymmentä vuodessa. Pullaakin on tullut paistetuksi kahvittelijoille.


Uudessa paikassa Mattiniemi on lupautunut toimimaan saliemäntänä kahdesti kuukaudessa.


Toiminnanohjaaja Maria Vuoristo sai ennen muuttoa huokaista helpotuksesta istuessaan laatikkopinojen ja laputettujen huonekalujen keskellä. Takana on kiireinen syksy, kun tavaroita on käyty läpi.

“Ilmassa on haikeutta, mutta myös uuden odotusta”, Vuoristo sanoi.


Hän toivoo, että muutto keskemmälle kaupunkia innostaa mukaan uusia vapaaehtoisia. Monet vanhukset odottavat yhä omaa ystävää. Ja kun uusissa tiloissa aukioloajat pitenevät, tarvitaan lisää kammarin emäntiä ja isäntiä.


Mummon Kammari avautuu Seurakuntien talossa, Hämeenkatu 28,  maanantaina 11.1.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja