Ulkoiluapu-logolla

Mummon Kammari
- vapaaehtoisen vanhustyön keskus Tampereella

TULE VAPAAEHTOISEKSI
saattaja_apu
Auttaa voit monella eri tavalla ja niin usein kuin haluat, kerran kuukaudessa, kerran viikossa tai silloin tällöin.

Tulevat perehdytyskurssit
Pikkarainen-ja-puutarhatyöt
Seuraava perehdytyskurssi uusille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille on tiistaina 22.1. kello 13-15 Mummon Kammarissa, osoitteessa Hämeenkatu 28.

TARVITSETKO APUA TAI YSTÄVÄÄ?
lukuhetki
Kysy meiltä vapaaehtoista  juttuseuraksi, lukijaksi,  asiointiavuksi, saattajaksi tai kaveriksi vaikkapa teatteriin.

Säännöllinen viikkotoiminta
soittajat
Kyläpaikasta voi löytää mukavan harrastuksen. Säännöllistä toimintaa kuten yhteislaulua, virsihartaustuokioita tai käsityötalkoita on viikoittain. 

Kyläpaikka keskustassa
Kyläpaikka
Mummon Kammarin kyläpaikka on kotoisa kohtaamispaikka ja toimintakeskus, johon kaikenikäiset ovat tervetulleita.

Mummon Lahjapuoti
kutomassa ilveksessä
Mummon Kammarin lahjapuodissa on myynnissä  monenlaisia käsitöitä. Lahjapuodin tuotteet vaihtuvat kausittain.

Tulossa
Musiikki Musiikki Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Laulajaiset 30.1.2019 klo 13.00-14.00Mummon Kammari

Musiikki Musiikki Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Käsityökahvila 30.1.2019 klo 15.00-17.00Mummon Kammari

Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Minitonttulakkitalkoot 31.1.2019 klo 10.00-13.00Mummon Kammari

Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Hengellinen tilaisuus Hengellinen tilaisuus Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Virsihartaus 31.1.2019 klo 11.00-12.00Mummon Kammari

Hengellinen tilaisuus Hengellinen tilaisuus Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Peittotalkoot 4.2.2019 klo 10.00-13.00Mummon Kammari

Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Kirjojen ystävät 4.2.2019 klo 13.30-15.00Mummon Kammari

Kohtauspaikka Kohtauspaikka
Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Käsitöiden äärellä 5.2.2019 klo 10.00-15.00Mummon Kammari

Kohtauspaikka Kohtauspaikka

Ajankohtaista Mummon Kammarissa

Uusi Mummon Kammari siunattiin käyttöön! 11.1.2019

Uusi Mummon Kammari siunattiin käyttöön perjantaina 11.1.2019. Siunaustilaisuus keräsi runsaasti väkeä, paikalla oli 98 ihmistä.

Uusi Mummon Kammari avaa ovensa maanantaina 14. tammikuuta 3.1.2019

Mummon Kammarin avaaminen siirtyy viikolla, koska uusien tilojen remontti on vielä vähän kesken. Esimakua uudesta Mummon Kammarista saa jo perjantain 11. tammikuuta kello 10, kun tuomiorovasti Olli Hallikainen siunaa uudet tilat.

Joulun ja vuodenvaiheen aukioloajat 2.1.2019

Mummon Kammari on joulutauolla ja ovet aukeavat uudessa osoitteessa Hämeenkatu 28 maanantaina 14.1.2019 kello 10. Sitä ennen perjantaina 11.1. klo 10 tuomiorovasti Olli Hallikainen siunaa tilat. Pahoittelemme remontista johtuvaa viivästystä. Lämpimästi tervetuloa uuteen Mummon Kammariin!


Muistiinpanoja Mummon Kammarissa -blogi

15.1.2019Kirjojen mukana Sirpa Katainen

Lähes taivaan ja maan välillä liikkuivat puheenaiheet, kun Kirjojen ystävät -ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran uudessa Kammarissa. Kaikki ei kuitenkaan ollut muuttunut. “Pullat ovat entisennäköisiä ja -makuisia”, kiittelivät sisarukset Helena Takala, 92 ja Anneli Hälinen, 76.

Lue lisää | 0 Kommenttia

30.11.2018Mummola muutti Sirpa Katainen

Laulu raikui ja torvet soivat, kun muuttokulkue lähti tuulisena torstaiaamuna Otavalankadulta kohti Hämeenkatua. Raitiotietöiden takia ei voitu kulkea suorinta tietä, mutta iloiset kävelijät eivät siitä piitanneet. Vanha tuttu laulukin sai uudet sanat: mummolaan kun kävelemme, pilvenhattaraa ei näy. Perillä uudessa Mummon Kammarissa taivaltajia odottivat kuuma glögi ja piparkakut.

Lue lisää | 0 Kommenttia



Kokemuksia vapaaehtoistyöstä

Vapaaehtoistyön aloittamisesta

Olin hyvin hämmentynyt ja hermostunut seisoessani ensimmäistä kertaa Mummon Kammarin eteisessä. Olin ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön ensimmäistä kertaa elämässäni enkä tiennyt mitä odottaa. Tiesin kyllä mitä Mummon Kammari teki (ainakin teoriassa), sillä näiltä nettisivuilta oli löytynyt tietoa vapaaehtoistoiminnasta.

Lue lisää



9.1.2019 12.05Puhukaa toisistanne hyvää!

Helsingin entinen piispa Irja Askola nauttii nyt elämästä muun muassa lukemisen ja muun kulttuurin parissa. Runot ovat olleet hänelle aina keino irtautua arjesta.

Lue lisää | 0 Kommenttia

9.1.2019 12.00Kiriikö Tampereen seurakunnat hiilineutraaliksi vuoteen 2030?

Kirkossa on tekeillä energia- ja ilmastostrategia. Sitä valmistelee kirkkohallituksen täysistunnon asettama työryhmä. Työ on loppusuoralla ja tulossa kirkkohallituksen täysistunnon käsittelyyn helmikuussa.

Lue lisää | 0 Kommenttia


facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Maija-Stina Uotila ja Veikko Rantalainen keskiviikko laulajaisissa.
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Merja tuunaa puotia.
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Kuukauden paras päivä takana - tänään Mummon Kammarin perehdytyskurssilla lähes neljäkymmentä osallistujaa ❤❤
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Huomenna alkaa klo 11-13 Yhteisöruokailu Seurakuntien talolla, samassa kiinteistössä missä uusi Mummon Kammari sijaitsee. Kannattaa käydä tutustuun 😊😋
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Kevään ensimmäinen virsihartaus Mummon Kammarin uusissa tiloissa 😊
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Mirja Wallin ja Marjatta Sell keskiviikon laulajaisissa.Mummon Kammarin laulu.
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Keskiviikkovieraana tiedottaja Eva Wäljas.Uusia tuulia seurakuntien talossa.
facebook Mummon Kammari
Facebook kuva
Mummon Kammari toivottaa ihanaa alkavaa viikkoa Elina-vapaaehtoisen jakaman tarinan muodossa!❤️ Eräs tarina ystävyydestä 59 vuoden ikäerolla "Ota tuolta lipastosta mun rahapussi niin lähdetään...