Kokemuksia vapaaehtoistyöstä
14.1.2019
Eräs tarina ystävyydestä 59 vuoden ikäerolla
Eräs tarina ystävyydestä 59 vuoden ikäerolla
"Ota tuolta lipastosta mun rahapussi niin lähdetään käymään alakerran kanttiinissa kahvilla."
"Tässä ei nyt just näy hoitohenkilökuntaa, mutta pitäisköhän meidän kertoa jollekulle, että me ollaan lähdössä?"
"Ei mitään tartte. Se olis vaan hauskaa, kun ne lähettäis poliisipartion ja koirat mua etsimään."
Minä, Elina 34 v, ja ystäväni Eila, 93 v, tutustuimme Mummon kammarin ystävätoiminnan kautta tammikuussa 2017. Olin itse elänyt jonkinsortin mummovajeessa, koska suurin osa isovanhemmistani on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, ja viimeinen jäljellä oleva asuu useamman sadan kilometrin päässä.
Ystävyytemme alkoi kera Mummon kammarin ensimmäisen vapaaehtoiskissa-Taavin, ja vierailimmekin alkuun Eilan luona yhdessä Taavin kanssa. Iso juttukin vapaaehtoiskissan vierailuista Eilan luona tehtiin, ja se löytyy Aamulehden arkistoista täältä https://www.aamulehti.fi/a/24343092. Olemme tavanneet parin vuoden ajan säännöllisesti viikon tai kahden viikon välein, joskin Eilan muuttaessa palveluasumisen pariin Taavi jätettiin kotiin ja olemme tavanneet Eilan kanssa kaksin.
Tapaamisemme ovat sekoitus monenlaisia pieniä elämän iloja – toisinaan olemme herkutelleet ateriapalvelun ruokalistan ulkopuolisilla herkuilla, pizzalla, täytetyillä croissanteilla tai muilla makuelämyksillä, toisinaan taas olemme hemmotelleet itseämme tee-se-itse kynsihoitojen ja kynsilakkauksen parissa. Nykyään käymme usein ulkoilemassa sekä kahvittelemassa läheisessä kahvilassa. Juttelemme paljon, pohdimme elämän kulkua ja maailman menoa. Toisinaan elämme menneessä, toisinaan pohdimme tulevaisuutta.
Viihdymme erittäin hyvin yhdessä, ja onnellista on, että tapaamisemme antaa voimia meille molemmille. Tulevien tapaamisten suunnittelu on merkittävä asia tapaamisissamme – ne antavat synkkinä, väsyneinä ja kipeinäkin päivinä piristystä ja uskoa siihen, että kyllä tämä taas tästä. Viime kerralla ystäväni ehdotti, että voitaisiin sellaisia erilaisia juustoja maistella. Ja niin me ideoimme tulevalle talvelle kahden ihmisen juustokekkerit; erilaisia juustoja, suolakeksejä, viinirypäleitä ja alkoholitonta punaviiniä.
Ystävätoiminnan kautta voi saada elämäänsä niin paljon arvokkaita hetkiä, ettei sitä oikein osaa kuvaillakaan. Itse ajattelen, että Mummon kammarin ystävätoiminnan kurssille osallistuminen on ollut yksi loistavista päätöksistä tässä elämässä – se on tuonut minulle ystävän, jonka luota lähden aina suu hymyssä ja sydän onnellisesti hyristen.
”On se niin ihanaa, että sinä aina käyt minua katsomassa. Sitten kun sinä oot näin vanha, niin minä tuun sinua aina sitten välillä katsomaan.”
"Ota tuolta lipastosta mun rahapussi niin lähdetään käymään alakerran kanttiinissa kahvilla."
"Tässä ei nyt just näy hoitohenkilökuntaa, mutta pitäisköhän meidän kertoa jollekulle, että me ollaan lähdössä?"
"Ei mitään tartte. Se olis vaan hauskaa, kun ne lähettäis poliisipartion ja koirat mua etsimään."
Minä, Elina 34 v, ja ystäväni Eila, 93 v, tutustuimme Mummon kammarin ystävätoiminnan kautta tammikuussa 2017. Olin itse elänyt jonkinsortin mummovajeessa, koska suurin osa isovanhemmistani on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, ja viimeinen jäljellä oleva asuu useamman sadan kilometrin päässä.
Ystävyytemme alkoi kera Mummon kammarin ensimmäisen vapaaehtoiskissa-Taavin, ja vierailimmekin alkuun Eilan luona yhdessä Taavin kanssa. Iso juttukin vapaaehtoiskissan vierailuista Eilan luona tehtiin, ja se löytyy Aamulehden arkistoista täältä https://www.aamulehti.fi/a/24343092. Olemme tavanneet parin vuoden ajan säännöllisesti viikon tai kahden viikon välein, joskin Eilan muuttaessa palveluasumisen pariin Taavi jätettiin kotiin ja olemme tavanneet Eilan kanssa kaksin.
Tapaamisemme ovat sekoitus monenlaisia pieniä elämän iloja – toisinaan olemme herkutelleet ateriapalvelun ruokalistan ulkopuolisilla herkuilla, pizzalla, täytetyillä croissanteilla tai muilla makuelämyksillä, toisinaan taas olemme hemmotelleet itseämme tee-se-itse kynsihoitojen ja kynsilakkauksen parissa. Nykyään käymme usein ulkoilemassa sekä kahvittelemassa läheisessä kahvilassa. Juttelemme paljon, pohdimme elämän kulkua ja maailman menoa. Toisinaan elämme menneessä, toisinaan pohdimme tulevaisuutta.
Viihdymme erittäin hyvin yhdessä, ja onnellista on, että tapaamisemme antaa voimia meille molemmille. Tulevien tapaamisten suunnittelu on merkittävä asia tapaamisissamme – ne antavat synkkinä, väsyneinä ja kipeinäkin päivinä piristystä ja uskoa siihen, että kyllä tämä taas tästä. Viime kerralla ystäväni ehdotti, että voitaisiin sellaisia erilaisia juustoja maistella. Ja niin me ideoimme tulevalle talvelle kahden ihmisen juustokekkerit; erilaisia juustoja, suolakeksejä, viinirypäleitä ja alkoholitonta punaviiniä.
Ystävätoiminnan kautta voi saada elämäänsä niin paljon arvokkaita hetkiä, ettei sitä oikein osaa kuvaillakaan. Itse ajattelen, että Mummon kammarin ystävätoiminnan kurssille osallistuminen on ollut yksi loistavista päätöksistä tässä elämässä – se on tuonut minulle ystävän, jonka luota lähden aina suu hymyssä ja sydän onnellisesti hyristen.
”On se niin ihanaa, että sinä aina käyt minua katsomassa. Sitten kun sinä oot näin vanha, niin minä tuun sinua aina sitten välillä katsomaan.”