Kokemuksia vapaaehtoistyöstä
Työharjoittelijasta vapaaehtoiseksi
Astuin Mummon Kammariin ensimmäistä kertaa ikinä työharjoitteluni alussa ja vastaanotto ja tunnelma oli heti lämmin ja kodikas. Ihmiset olivat avuliaita ja tunsin oloni todella tervetulleeksi.
Olin
kuullut Mummarista, mutta minulla ei ollut käsitystä siitä, miten monipuolista heidän toimintansa on. Maanantaisin peittotalkoissa kudotaan peittoja katastrofialueille, muina päivinä valmistuu ihania myssyjä, villasukkia, vauvan vaatteita, lohtuhuiveja, kortteja,
avaimenperiä ja vaikka mitä Mummon Puotiin sekä hyväntekeväisyyskohteisiin, joiden tuotolla työllistetään nuoria kavereiksi vanhuksille sekä autetaan lähetyskohteissa. Lisäksi on tarjolla taukojumppaa sekä kulttuurielämyksiä, kuten musiikkiesityksiä ja kirjallisuuspiiriä.
Harjoitteluni aikana pääsin kuulemaan esimerkiksi taidemaalarin tarinan ja näkemään nukketeatteria.
Kammarin
yhteishenki on ihana - ja miten tärkeä paikka se niin monelle eläkeläiselle on! Kyse ei ole vain kutomisesta, vaan Mummari on paljon enemmän. Se toimii aktiivisesti tamperelaisten mummojen ja pappojen yhteisöllisyyden kasvattajana ja yksinäisyyden kitkemiseksi.
Siellä tulee varmasti jokaiselle vapaaehtoiselle ja työntekijälle tunne, että kuuluu johonkin ja on osa jotakin tärkeää ja merkityksellistä - ja siinä sivussa on kiva rupatella kuulumisia tai vähän syvällisempiäkin, juoda kahvit ja syödä vastaleivottua pullaa.
Sen
parin kuukauden aikana, jotka olen Mummarilla viettänyt, olen nauranut niin monet naurut ja parit itkutkin on mummojen kanssa itketty. Työpäivät eivät ole tuntuneet lainkaan työltä, vaan Mummon Kammarilta lähtiessä on ollut hymy korvissa ja monta mahtavaa kohtaamista
sydämessä.
En
olisi ikinä uskonut, että löydän 7-kymppisiä sielunsiskoja ja sydänystäviä, mutta niin vain kävi! Kaikkia Mummarin tyyppejä tulee tosi ikävä ja aion jatkaa Mummon Kammarilla vapaaehtoisena toimimista harjoitteluni jälkeenkin.
-Nanna