Kolmetoista vuotta vapaaehtoisena

Keväällä 2011 muutin Mummon Kammarin lähelle ja kiinnostuin toiminnasta. Olin vasta 28-vuotias, mutta olen aina ollut läheinen oman mummini kanssa ja pitänyt ikäihmisistä. Lisäksi saan iloa muiden auttamisesta. Mummon kammarin vapaaehtoisena voisin auttaa muita pelkällä läsnäolollani – mikä voisi olla helpompaa?

Vapaaehtoisvuosien varrella olen huomannut, että aina ei ole niin helppoa olla läsnä. Istua ja kuunnella, vaikka olisi kuullut saman tarinan jo kolme tai kuusi tai kymmenen kertaa. Ymmärtää, vaikka toinen ihminen edustaa aivan toista sukupolvea ja on oman aikansa lapsi, jolle on opetettu toisenlaiset moraalikäsitykset.

Toisaalta ystävämummoni, jonka luona olen nyt vieraillut yli 12 vuotta, on älykäs, mieleltään virkeä ja kiinnostunut elämästä ja maailmasta. Näytän hänelle kuvia luonnosta ja matkoiltani. Soitan hänelle uudenlaista musiikkia. Googlaan hänelle tietoa asioista, jotka häntä pohdituttavat.

Olen huomannut, että vapaaehtoisuus antaa muutakin kuin auttamisen iloa. Olen löytänyt uusia näkökulmia ja tehnyt oivalluksia. Toista kuunnellessani pohdin väistämättä elämän käänteitä ja elämisen taitoa. Elämässä suurimmat oppitunnit opitaan kantapään kautta, hyvässä ja pahassa, mutta miksi en voisi ammentaa oppia toisen kokemuksista?

Jokainen ihmissuhde opettaa meille jotain, mutta mielestäni ystävätoiminta luo erityisiä ihmissuhteita, joille on ominaista läheisyys mutta kuitenkin tietty etäisyys. Emme ole ammattilaisen roolissa, mutta toisaalta emme myöskään ole perheenjäseniä tai ystäviä, jotka ovat joskus liian lähellä asioita nähdäkseen selkeästi. Tarjoamme kuuntelevan korvan, mutta emme ota kuulemaamme henkilökohtaisesti. Olemme toiselle läsnä, mutta vierailun jälkeen suljemme oven ja keskitymme taas omaan elämäämme.

Toisaalta Mummon Kammari on myös yhteisö, joka tarjoaa tukea, koulutusta ja virkistystoimintaa. Suosittelisin vapaaehtoistyötä kenelle tahansa, jolla on hieman ylimääräistä aikaa. Meitä tarvitaan!

Ystäväni halusi vielä korostaa, miten tärkeää Mummon Kammarin ystävätoiminta on hänelle. Hän kutsuu minua usein enkeliksi, mutta emme me vapaaehtoiset aina voi olla mitään täydellisiä enkeleitä. Ollaan ihmisiä ja läsnä toisillemme, se on paljon ja se riittää.

Palaa otsikoihin